Järjestökehitys

meidän mielestä

Matkalla oman aikani supersankariksi
}
05.10.2021

Ajanhallinta puhuttaa jatkuvasti ja sen äärellä ollaan varmasti jokaisen arjessa. Ajanhallintaa tarvitaan kaikessa –  töissä, vapaa-aikana ja kotona. Ajanhallinnasta löytyy valtavasti oppaita ja kirjoituksia – lähes kaikissa niissä tavoitellaan tehokkuutta.

Jäin tähän ajatukseen kiinni ja tunnistin itsessäni vahvaa ajanhallinnan tarvetta – suorittamista. Mietin, mistä siinä mahtaa olla kysymys. Uskon vahvasti tehokkaaseen ajankäyttöön ja arjen rutiinien säätelyyn sen mahdollistamana. Hyvä ajanhallinta jättää usein aikaa luovuudella ja asioiden pohtimiselle. Nämä ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä kuin tehokkuus.

Miksi sitten on niin vaikea pysähtyä ja löytää aikaa?

Ehkä jatkuva kiire ja työlistat tuovat jonkun asteista turvaa meille. Kun ei tarvitse pysähtyä, ei tarvitse kunnolla miettiä mitä oikeastaan on tekemässä, ja vielä tarkemmin mitä oikeastaan haluaisi ja pitäisi tehdä. Usein kiirehdimme väärissä kohdissa, näin ainakin itse kärsimättömänä ihmisenä huomaan tekeväni.

Ajanhallintataidot ovat siis tarpeellisia ihan jokaisella elämän osa-alueella. Minun ei ainoastaan tarvitse hallita omaa aikaani, vaan usein hallita monia muitakin aikatauluja töissä ja kotona. Ehkä ajattelenkin niin, että niin sanotut hallittavat asiat kannattaa hallita mahdollisimman hyvin, jotta aikaa jää luovalle hallitsemattomuudelle.

Työelämässä ja työyhteisössä toimittaessa pitää ajanhallinnan lisäksi ottaa huomioon monia muitakin seikkoja. Pienin haasteista ei todellakaan ole ihmisten erilainen suhtautuminen ajankäyttöön ja erilainen asioiden priorisoiminen.

Monessa yhteisössä käydään kursseja ajanhallinnasta, mutta mikään ei kuitenkaan muutu. Voisiko olla, että yritämme hallita aikaa väärällä tavalla ja liian vähällä tietämyksellä siitä miten muut ajattelevat ajanhallinnasta. Arjen vauhdissa unohtuu joskus tutustua ryhmän erilaisiin tapoihin jäsentää aikaa ja miten eri tavoin määritellä tehokkuus ja prioriteetit.

Tule mukaan 28.10.2021 webinaariin, jossa kerron lisää ajatuksiani ajanhallinnasta ja siitä miten tulla oman aikansa supersankariksi. Lue lisää ja ilmoittaudu tästä.

Henna